Uutiset

13 artikkelia

Lev Hatsafon mukana innostamassa nuorta sukupolvea!

Lev Hatsafon – Pohjoisen Sydän sekä suomalainen matkanjärjestäjä Kinnerettours haluavat yhdessä monipuolisesti vaikuttaa nuorten ja nuorten aikuisten tietoisuuteen Israel-informaatiossa. Kesäkuussa 2018 järjestetään reilun viikon mittainen matka Pyhään maahan, jolloin tutustutaan niin paikallisiin ihmisiin, raamatullisiin kohteisiin ja koko maan monipuoliseen luontoon. Matkalla saa läpileikkauksen myös siitä mitä kaikkea me suomalaisina voimmekaan tehdä Lev Hatsafonin kautta. Yhdistyksen laaja-alainen auttamistyö tulee lähelle matkalaisia ja olemalla jäsen pääset vaikuttamaan sydänten tasolla siinä mitä raamatullinen sanoma meille ihmisille haluaa toinen toisillemme välittää, Ota yhteys linkin kautta Susanna Kankaaseen ja varaa paikkasi ”Israel-asialle sydämessäsi”.

http://www.kinnerettours.fi/copy-of-4-6-12-6-2018-15-leiri

LAULUJA MESSIAASTA-kiertue elokuussa 2017

LAULUJA MESSIAASTA-kiertue elokuussa 2017

Jerusalem Kaikkien kansojen kirkko Getsemanen puutarhasta

Lev Hatsafon ja suomalaiset paikallisseurakunnat ovat kutsuneet israelilaisen messiaanisen musiikki- ja lauluryhmän Suomeen elokuussa 2017. Ryhmä koostuu nuorista musiikin taitajista johtajanaan Jerusalemista musiikkikoulu Juvalin rehtori. Seuraava Polttopisteessä-lehti kertoo tarkemmin ryhmän kokoonpanosta ja samalla lehden teema painottuu juutalaiseen musiikkiin.

Ohessa ryhmän konserttikiertueen ohjelma:

La 19.8. klo 15.00 Hämeenlinnan kristillinen keskus Toimis, Myllärinkatu 6  (Israel seminaari)

Su 20.8. klo 11.00 Hämeenlinnan Saalem, Turuntie 12; Musiikkijumalanpalvelus

Ma 21.8. klo 18.00 Kotkan helluntaiseurakunta, Kaivokatu 10

Ke 23.8. klo 19.00 Kuopion helluntaiseurakunta, Vuorikatu 29

To 24.8. klo 19.00 Jyväskylä Keltinmäen Kirkko, Keltinmäentie 10

Pe 25.8. klo 19.00 Kokkolan babtistiseurakunta, Torikatu 49

Su 27.8. klo 11.00 Oulun helluntaiseurakunta, Uusikatu 78; Musiikkijumalanpalvelus

Su 27.8. klo 19.00 Kälviän helluntaiseurakunta, Eriksoninkatu 2

Ti 29.8. klo 19.00 Laihian helluntaiseurakunta, Vallintie 1

TERVETULOA TILAISUUKSIIN!

Nuoria Lev Hatsafon hallitustyöskentelyyn!

LEV HATSAFON SAA VUODEN 2017 ALUSSA MUKAVAN LISÄMAUSTEEN. KOKKOLALAINEN PARISKUNTA LIITTYY MUKAAN HALLITUKSEN TOIMINTAAN (varajäseninä) JA INNOSTAA OSALTAAN NUOREN SUKUPOLVEN ESIINTULOA. TÄSSÄ HEIDÄN TUORE ARTIKKELI VIIMEISESTÄ POLTTOPISTEESSÄ-LEHDESTÄ 4/2016.

Monissa seurakunnissa painotetaan tällä hetkellä opetusta, joka keskittyy paljon ihmisten henkilö- kohtaisen elämän alueisiin ja haasteisiin selviytyä kristittynä. Se on todella tärkeää hengellisen kasvun kannalta, mutta entä, miten on opetus Jumalan suuresta pelastussuunnitelmasta juutalaisen kansan kautta ja heidän keskuudessaan sekä heidän tehtävänsä loppuun saattamisessa? Jumala antoi tehtävän juutalaisille toimia valittuna pappiskansana ja valona maailmassa ihmisten ja Jumalan välillä. Yksinkertaisesti levittää evankeliumia maailman ääriin. Missä on opetus tästä? Ilman tätä opetusta suuri osa Raamatusta jää pimentoon, emmekä voi koskaan oppia ymmärtämään Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa Israelin kansan kohdalla ja meidän kristittyjen osuutta tässä suunnitelmassa.

Seurakunnissa opetus Jumalan valitusta kansasta on alkanut hiipua ja se näkyy käytännössä. Antisemitismi (juutalaisvastaisuus) on saanut valtaa jopa omissa seurakunnissamme; se ei ole Jumalan tahto. Monet nuoret sanovatkin tämän juutalaistyön olevan monimutkaista, ja heille täyttä ”hepreaa”! Tarvitsemme tervettä, yksinkertaista ja selkeää opetusta, jonka jokainen nuorikin ymmärtää ja sisäistää. Puhetta Pyhän maan apostoleista kyllä riittää, mutta puhutaanko siitä, missä he asuivat ja elivät? Raamattu puhuu mm. selvästi siitä ,miten Jumala on asettanut rajat tälle Luvatulle maalle. Sanasta löydämme vastauksen päivän polttavaan kysymykseen: Kenen maa on Israel? Se myös viitoittaa, miksi tulee siunata Israelia? Ja kuinka Jumala tulee viemään työnsä päätökseen heidän kauttaan. Nuoret mieltävät tällä hetkellä usein Israelin asiat vanhemman polven ”fanaattiseksi jutuksi”! On syntynyt iso opetuksellinen kuilu tähän nykypolveen. Suuri kysymyksemme onkin, kuka nousee Israelin rinnalle kun vanhemmista aika jättää? Kuka jatkossa nostaa Israelin lipun kirkkojemme seinille, sytyttää Menoran kynttilät ja lausuu Israelin siunauksen? Jos emme nyt ryhdistäydy seurakunnissamme sekä opetuksen että käytännön suhteen, menetämme siunauksen ja yhden sukupolven!

Tämä sukupolvi voisi viedä evankeliumia takaisin juutalaisille ja seistä totuuden torvena tämän maailman keskellä Israelin puolesta. Israel -työ ja ystävyys ei siis ole vain vanhempien, vaan jokaisen yksilöuskovan ja seurakunnan ”juttu”.

Haaste! Nyt on aika herätä ja korjata sotavarustus omassa elämässämme! Jumala saakoon osoittaa meille, miksi siunata Israelia ja olla tukemassa Hänen omaa, valittua silmäteräänsä. Meidän panoksemme on erittäin tärkeä Jumalan suunnitelmassa; olla viemässä evankeliumia juutalaisille! Nyt jos koskaan Israel ja juutalaiset tarvitsevat uskovien rukousta ja seisomista heidän rinnallaan. Raamattu suorastaan velvoittaakin meitä siunaamaan tuota maata ja toivottamaan rauhaa Jerusalemille. Tehkäämme tämä!

Psalmi 121:4 sanoo: ”Katso, Hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.” Jumala on sama eilen tänään ja iankaikkisesti myös sinun elämän kohdalla.

Siunaten; Tuomas& Janette Vuolteenaho, Kokkola

Heikki Kangas, syyskuun 2016 kokouksia Suomessa

HEIKKI KANGAS
vierailee syyskuussa, Lev Hatsafonin syysvuosikokouksen jälkeen ensiksi Keski-Pohjanmaalla, ja kuun lopulla eteläisessä Suomessa.

Tiedossa olevat kokoukset:

Sunnuntai 4.9. klo 11.00
KOKKOLAN ULLAVA, helluntaiseurakunta, Neverbackantie 7, klo 11.00
Aihe: ”Juutalaisen Jeesuksen persoona”

Maanantai 5.9. klo 18.30
KOKKOLA, luterilainen seurakuntatalo, Pikkusali
(Lev Hatsafonin yhteistilaisuus Kokkolan Israelin Ystävien kanssa)
Aihe: ”Miksi Israel on vihapuheitten ja boikottien kohde?”

Maanantai 12.9. klo 18.00
KOKKOLA, Koivuristin seurakuntakoti (Koivuhaka), Oravankatu 29
Aihe: ”Voiko Israelista puhua hyvää?”

Keskiviikko 14.9. klo 19.00
EVIJÄRVI, Saalem helluntaiseurakunta, Mansikka-ahontie 4
Aihe: ”Israelin tulevaisuus”

Sunnuntai 18.9. klo 11.00
KAUSTINEN, helluntaiseurakunta, Kaustintie 5 (2. krs.)
Aihe: ”Jumalan rauhansuunnitelma Lähi-itään”

Lauantai 24.9. klo 17.00
TURKU, Agape -Sydän -yhdistys, Luostarinkatu 12
Aihe: ”Liitot ja lupaukset”

Sunnuntai 25.9. klo 11.00
PORI, helluntaiseurakunta, Itsenäisyydenkatu 9
Aihe: ”Israel, Suomi ja islamin haaste”

Tiistai 27.9. klo 18.30
HÄMEENLINNA, helluntaiseurakunta, Turuntie 12
Aihe: ”Miksi rukoilla Israelin puolesta?”

10v. Juhlat

Levin 10v. juhla pidetään Turussa Agape-seurakunnan tiloissa lauantaina 12.9.2015 klo 17.00 Luostarinkatu 12.

Musiikista vastaavat hepreankielisistä lauluistaan tunnetut Ulla Ronkainen-Ingman ja Pete Ronkainen. Levin asiamies Heikki Kangas kertoo Levin työstä ja juutalaisten merkityksestä Jumalan suunnitelmissa. Tervetuloa!

Lev Hatsafonin syysvuosikokous Turussa 12.9.2015

Lev Hatsafon — Pohjoisen sydän yhdistyksen sääntömääräinen SYYSVUOSIKOKOUS pidetään Turussa lauantaina 12.09.2015 kello 14,

Turun Agape-seurakunnassa, Luostarinkatu 12.

Käsitellään sääntöjen määräämät asiat mm. henkilövalinnat ja yhdistyksen talousarvio vuodelle 2016.

Tervetuloa kaikki yhdistyksen jäsenet !

Kokoonkutsujana yhdistyksen hallitus (hallitus varajäsenineen aloittaa kokouksensa kello 11.)

Jemin Orden lastenkoti tervehtii

Jemin Orden lastenkoti Haifan lähellä lähettää säännöllisesti Lev Hatsafonille tervehdyksiään.

Lev Hatsafon keräsi joulukuun 2010 Karmelvuoren suurpalossa tuhoutuneitten koulun oppilasasuntoloitten uudisrakentamiseen yli 10 000 euroa.

Yli sadan lapsen kodit paloivat onnettomuudessa, mutta ne saatiin eri maista tulleitten lahjoitusten ja Israelin valtion tuella rakennetuiksi parin vuoden sisällä.

Uutisia Jemin Orden toiminnasta voit lukea linkistä www.yeminorde.org/

Ohessa Jemin Orden juutalaisen uuden vuoden 5775 onnittelukortti. Tekstissä on tervehdys myös Suomen kiellä.

Israel -boikotit ja rauhanprosessi

Kaksi kristillisdemokraattista kansanedustajaa osallistui viime viikolla julkiseen keskusteluun Israelin vastaisista boikoteista. Jouko Jääskeläisen ja Peter Östmanin mukaan Suomen tulee pysyä puolueettomana ja liittyä boikottiasiassa Saksan rintamaan.
Tällä kansanedustajat viittasivat Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kannanottoon, jonka mukaan Saksa ei osallistu Israelin vastaisiin kampanjoihin eikä pönkitä muiden boikottivaatimuksia.
Östmanin mielestä Suomen tulee tukea rauhanprosessin osapuolia, eikä kenenkään tule pyrkiä vahingoittamaan yksipuolisesti toista asianosaista.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on puhunut boikotista alkuvuodesta useaan otteeseen. Hän pitää kansainvälisiä ehdotuksia vahingollisina rauhanprosessille. Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry on varoittanut, että boikotit voivat laajentua Israelia vastaan, jollei hallitus suostu pian rauhaan palestiinalaisten kanssa. Kerry uhkaili alkuvuodesta myös palestiinalaisosapuolta.
Euroopan unionin puitteissa vaaditaan, että Länsirannan juutalaissiirtokunnissa valmistetut tuotteet eivät enää saisi tullihelpotuksia niin kuin Israelin alueella valmistetut tuotteet.
Asia on moniulotteinen. Siirtokuntatuotteiden laaja boikotti vahingoittaisi myös noin 30.000 palestiinalaista, jotka työskentelevät israelilaisten rahoittamissa Länsirannan teollisuusyrityksissä. Monien paikallisten, myös palestiinalaistyöläisten mielestä, nämä teollisuuskylät osoittavat, että yhteistyö voi toimia.

Palestiinalaisten ja muitten arabikansojen ystävyysseurat eri maissa toivovat, että boikotit laajentuvat. Niitten laskelmissa EU –maihin tuodaan Länsirannan siirtokunnissa valmistettuja tuotteita 15 kertaa enemmän kuin palestiinalaisten tuotteita. Nämä arabijärjestöt suosittavat, että boikotti ulotetaan koko Israelin kauppaan, ei vain siirtokuntiin.
Suomessa siirtokuntien vastaista kampanjaa lähti jo muutama vuosi sitten suosimaan mm. Kirkon Ulkomaanapu, joka vetosi teettämäänsä selvitykseen. Finnwatchin raportin nimenä oli ”Kielletyt hedelmät – Suomessa toimivien yritysten yhteydet Israelin laittomiin siirtokuntiin”. Tuossa katsauksessa todettiin noin 30 suomalaisyrityksen kytkökset siirtokuntien tuotteisiin, joissa alkuperäksi oli merkitty Israel.

Raportin esipuheessa mainittiin, että siirtokuntien kanssa käyty kauppa ei kestä eettistä tarkastelua. Siksi selvityksessä päädyttiin suosittamaan selviä tuotemerkintöjä, jotta kuluttajat voisivat halutessaan boikotoida juutalaisten siirtokuntien tuotteita.

Boikottikampanjaa tukevat ryhmät toteavat, että siirtokunnat turmelevat vakavasti palestiinalaisten elämää. Palestiinalaisaktivistien mukaan apartheid-järjestelmä, jossa israelilaisilla ja palestiinalaisilla on eri tiet, tarkastuspisteitä ja laiton muuri, vahingoittavat elinkeinoja ja estävät välttämätöntä liikkumista.

Palestiinalaiset moittivat, että he kärsivät siirtokuntalaisten väkivallasta. Miehityksen vuoksi palestiinalaisilla on ongelmia saada tuotteitaan vientiin, kun taas laittomat siirtokuntien tuotteet pääsevät ulkomaiden markkinoille. Lisäksi palestiinalaisia pakotetaan ostamaan vain israelilaisia tuotteita.

Raportit sisältävät yksipuolisia osatotuuksia. Selonteoissa ei esimerkiksi mainita lainkaan palestiinalaisten väkivaltaa juutalaisia siviilejä kohtaan, eikä sitä, että monet palestiinalaiset saavat israelilaisilta vapailta markkinoilta kohtuupalkkaisia töitä. Heitä ei pakoteta orjatöihin, kuten kampanjoitten vetäjät sanovat.

On mielenkiintoista, kuinka kristilliset toimijat ovat innolla mukana boikoteissa. Kirkkojen maailmanneuvosto kehotti jo vuonna 2005 jäsenkirkkojaan käyttämään talouspakotteita Israelia ja miehitykseen osallistuvia kansainvälisiä yrityksiä kohtaan.

Palestiinalaisten solidaarisuusjärjestöt ovat koonneet pitkän listan boikottituotteista. Luetteloissa ei ole pelkästään siirtokunnissa tuotettuja hyödykkeitä. Sieltä löytyvät niin Jaffa –sitrukset kuin Karmel tuotemerkin vihannekset tai Keterin muovituotteet, El Al -lentoyhtiö ja Israelissa jalostetut timantit. Lisäksi kehotetaan boikotoimaan mm. Ahavan kosmetiikkaa, koska boikottiaktivistien mukaan ne valmistetaan palestiinalaisilta varastetuista Kuolleen meren mineraaleista.

HEIKKI KANGAS

Radio Dein Israel raportti, 20.3.2014.
Tämä juttu julkaistiin kirjallisena huhtikuussa ilmestyneessä Polttopisteessä -lehdessä.

Joululehti kertoo mm. Haifasta, palestiinalaisten ihmisoikeuksista ja Jasser Arafatin myrkytystutkimuksista

Joulukuun puolivälissä 2013 ilmestyi viimeisin Polttopisteessä -lehti. Se kertoo muun muassa monikulttuurisesta Haifan kaupungista, jossa on runsas uskontojen kirjo. Joululehden teemaa täydentää kirjoitus valon juhlista eli juutalaisesta hanukasta ja kristittyjen joulusta.

Lehdessä haastatellaan palestiinalaista ihmisoikeusaktivistia Bassam Eidia. Heikki Kangaspohtii kolumnissaan palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin kuolemaa. Palestiinalaiset ovat viime aikoina väittäneet, että israelilaiset mahdollisesti myrkyttivät vuonna 2004 kuolleen Arafatin.

Sinikka Hammari jatkaa kirjoitussarjaa Jerusalemin porttien historiasta.
Pekka Reinikainen puolestaan kirjoittaa Jumalan luomisihmeistä ja kertoo, miksi kuusi metriä korkean kirahvin päätä ei huimaa.

Lehdessä on lisäksi katsaus antisemitsimin nousuun eri puolilla sekä 75 vuoden takaiseen juutalaivainojen ”alkusoittoon”, kristalliyöhön.

Matkailuantina kerrotaan suomalaisesta retkiryhmästä, joka patikoi toisen osan 1.000 kilometriä pitkästä Israel polusta (Shvil Israel). Patikoitsijat jatkavat reittiään jälleen helmi-maaliskuussa 2014.